29.11.2018

Vuosi 2019 tuo muutoksia veronpalautuksiin ja verokorttiin

veronpalautukset_maksetaan

Veronpalautukset maksetaan pian


Vuoden 2017 verotus päättyi lokakuun viimeinen päivä. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen tuloihin liittyvät verot on vuodelta 2017 lopullisesti laskettu. Mikäli palkansaaja on maksanut liikaa tai liian vähän ennakonpidätystä, korjataan verotus oikeaksi veronpalautusten tai jäännösverojen eli mätkyjen muodossa.

Tänä vuonna suomalaisille maksetaan ennätykselliset 2939 miljoonaa euroa veronpalautuksia. Veronpalautukset kilahtavat palautuksia saavien pankkitileille 11. joulukuuta, mikäli verottajalla on henkilön tilinumero tiedossaan. Jos lopullisessa verotuksessa on ilmennyt maksettavaa jäännösveroa, on ensimmäisen maksuerän eräpäivä 3.12.2018 ja toisen 1.2.2019. Jäännösvero maksetaan kahdessa erässä vain, jos maksettavaa on 170 euroa tai enemmän.

Sekä tilinumeron että veronpalautusten tai maksettavan jäännösveron voi tarkistaa kirjautumalla OmaVero-palveluun osoitteessa Vero.fi. Veronpalautukset maksetaan tänä vuonna viimeistä kertaa näin joulun alla, sillä ensi vuonna siirrytään joustavampaan verotuksen valmistumiseen.

Vuodesta 2019 alkaen verottaja saa reaaliaikaisesti tiedon palkansaajalle maksetuista palkoista ja veroista. Tiedot haetaan uudesta kansallisesta tulorekisteristä, mikä mahdollistaa verotuksen valmistumisen joustavasti. Tämän johdosta ne veronmaksajat, joilla ei ole erityisiä vähennyksiä, saavat mahdolliset veronpalautukset tililleen jo elokuussa.

 

Myös verokortti muuttuu 2019


Vuosi 2019 tuo muutoksia myös verokorttiin. Jatkossa kaikille palkkatuloille on yksi verokortti eli niin sanottu sivutulon verokortti poistuu. Siten myös veronmaksajan kaikkien palkkatulojen ennakonpidätysprosentti on sama. Lisäksi jatkossa työnantajalle ei tarvitse toimittaa alkuperäistä verokorttia, vaan kopio siitä riittää.

Alkuvuodesta alkaen mahdollisuus kuukausitulorajaan verokortissa poistuu, joten kaikkien verokorteissa on yksi tuloraja koko vuoden palkkatuloille. Mikäli vuosituloraja ylittyy, työnantaja tekee ennakonpidätyksen verokortista löytyvän lisäprosentin mukaan. Uudistunut verokortti on siis samankaltainen kuin nykyinen B-vaihtoehdon verokortti.

Uudet verokortit vuodelle 2019 saapuvat postitse automaattisesti joulu-tammikuussa. Mikäli tiedot ovat oikein, verokortin voi esittää työnantajalle. Sekä alkuperäinen että verokortin päätösosa jäävät työntekijälle.