Oikeusministeriön hanke edistämään suomalaisten taloudenhallintataitoja

maanantai syyskuu 16, 2019

TaloudenhallintaMoni suomalainen kamppailee arjen taloudenhallinnan kanssa. Monien eri maksujen ja velkojen kanssa voi olla vaikea löytää tasapainoa oman talouden hoidossa, etenkin jos velkoja on kertynyt huomaamatta liikaa. Uusi oikeusministeriön hanke pyrkii auttamaan ylivelkaantuneita taloudellisen neuvonnan avulla jo ennen kuin ongelmat pääsevät kasautumaan.

Uusi hallitus ja oikeusministeriö on asettanut hankkeen suomalaisten taloudenhallintataitoja koskien, minkä päämääränä on suomalaisten velkaongelmiin puuttuminen ennakoivasti varhaisen auttamisen avulla. Uudessa hankkeessa muun muassa pyritään parantamaan kansalaisten talousosaamista, taloudenhallintaa sekä ylivelkaantuneiden avunsaantia. Tavoitteena on vahvistaa talous- ja velkaneuvonnan saantia ja muun muassa näin vähentää ylivelkaantumisen riskiä. Taloudellisen neuvonnan vahvistamisen lisäksi toimintatapoja luodaan myös talous-ja velkaneuvonnan, sosiaalitoimen ja ulosoton kanssa, jotta saadaan välineitä joilla taloudellisia ongelmia kohtaavat ihmiset saataisiin avun piiriin.

Varhaisella puuttumisella ja ennakoivalla talousneuvonnalla on mahdollista ehkäistä ylivelkaantumista että pienentää sen aiheuttamia haittoja yhteiskunnalle ja ennenkaikkea ihmiselle itselleen. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttaa vahvasti hyvä taloudenhallinta ja hankkeen tarkoituksen kiteyttää oikeusministeri Anna-Maj Henriksson toteamalla ”oikeaan aikaan annetulla oikealla neuvonnalla saavutetaan paras tulos”.

Halinon vinkit turvalliseen lainaamiseen

Ota velkaa harkitusti

Rahan lainaaminen mahdollistaa monet tärkeät ja mukavat asiat silloin kun tarve on suurin. Lainaa ei kuitenkaan tulisi ottaa hetken mielijohteesta, ja lainan käyttökohde tulisi olla perusteltu.

Lainaa sen verran kuin tarvitset

Lainaa kannattaa ottaa vain sen verran kuin tarvitsee, ei varmuuden vuoksi ylimääräistä. Takaisin tulee maksaa koko lainasumma, lisäksi isompien lainojen yhteydessä usein myös laina-aika tulee valittua pidemmäksi. Maksettava koron määrä kasvaa.

Pitäydy maksusuunnitelmassa

Laina kannattaa maksaa takaisin aikataulussaan. Myöhästymiskulut ja pidemmän maksuajan myötä maksettavaksi tulevat korot lisäävät lainasta aiheutuvia kuluja, perinnän ja ulosoton kuluista puhumattakaan. Muista että lainan voi maksaa takaisin myös alkuperäistä aikataulua nopeammin.

Takaisin