Halino-talousblogi

Blogissa käsitellään ajankohtaisia aiheita lainojen ja kuluttamisen tiimoilta. Saat blogista myös vinkkejä rahankäyttöön sekä vapaa-ajanviettoon.

Matkailu Suomessa on kasvattanut suosiotaan

perjantai joulukuu 7, 2018

 matkailu-laina

Ulkomaisten matkailijoiden kiinnostus Suomeen kasvoi lokakuussa. Tilastokeskuksen Majoitustilaston mukaan ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset kasvoivat lokakuussa 6,0 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Lokakuussa ulkomaiset matkailijat viettivät Suomessa lähes 390 000 yöpymisvuorokautta.

Kotimaan matkailu kasvatti myös suosiotaan. Kotimaiset matkailijat yöpyivät lokakuussa lähes 1,2 miljoonaa kertaa Suomen majoitusliikkeissä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset kasvoivat 1,5 prosenttia vuoden takaisesta.

Kolmen kärjessä kiinnostus Suomea kohtaan säilyi

Suomessa eniten öitä viettävät ulkomaalaisista venäläiset, ruotsalaiset sekä saksalaiset. Venäläiset yöpyivät lokakuussa yhteensä 42 500 kertaa eli kasvua vuoteen 2017 oli 6,5 prosenttia. Ruotsalaisten yöpymiset vähenivät 2,3 prosenttia ja heille kirjattiin yhteensä noin 37 000 vuorokautta. Saksalaiset yöpyivät noin 32 000 kertaa ja kasvua syntyi 8,2 prosenttia.

Yhdysvaltalaisille matkailijoille kirjattiin lokakuussa 2018 yhteensä 21 000 yöpymisvuorokautta, mikä on jopa 35,3 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Italialaisten yöpymisiä kertyi yhteensä 8 500 vuorokautta, mikä oli 20,9 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Kokonaisuutena Suomen matkailu kasvoi

Tilastokeskus vertaa myös vuoden 2018 tammi-lokakuuta vuoden 2017 vastaavaan ajanjaksoon. Tällä aikavälillä sekä venäläisten että saksalaisten yöpymiset pysyivät jota kuinkin samalla tasolla. Ruotsalaisten yöpymiset sen sijaan vähenivät noin 7 prosenttia. Ruotsalaisten kiinnostus Suomen matkailua kohtaan on jostain syystä vähentynyt vuoden 2018 aikana.

Kuitenkin kokonaismäärä kaikissa Suomen majoitusliikkeissä kasvoi vuonna 2018 tammi-lokakuussa. Tällä aikavälillä Suomessa yövyttiin lähes 19 miljoonaa kertaa eli 1,2 prosenttia enemmän kun edellisvuonna.

Matkailu on monelle alueelle tärkeä elinkeino ja ulkomaisten matkailijoiden yöpyminen Suomessa hyödyttää meitä monella tavalla.

Luonnollisesti majoituspalveluita tarjoavat yritykset hyötyvät suoraan ulkomaisten yöpymisestä heidän tiloissaan, koska he saavat siitä rahaa. Lisäksi matkailijat käyttävät rahaa erilaisiin tuotteisiin ja palveluihin. Paikalliset hyötyvät turismista myytyjen tuotteiden ja palveluiden sekä niiden myötä uusien työpaikkojen kautta. Lisäksi koko Suomi hyötyy turismista saaduista verotuloista. Matkailun kasvu on siis suomalaisille hyvä uutinen.

Matkalle lainan avulla

Haluatko itse matkustaa Suomessa? Vai onko toiveissasi matka ulkomaille? Jos tarvitset matkasi rahoittamiseen apua, on Halinolla tarjota sinulle edullista lomalainaa. Esimerkiksi 1000 euron lainan avulla teet unelmiesi matkasta totta.

Vuosi 2019 tuo muutoksia veronpalautuksiin ja verokorttiin

torstai marraskuu 29, 2018

veronpalautukset-maksetaan-joulukuussa

Veronpalautukset maksetaan pian

Vuoden 2017 verotus päättyi lokakuun viimeinen päivä. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen tuloihin liittyvät verot on vuodelta 2017 lopullisesti laskettu. Mikäli palkansaaja on maksanut liikaa tai liian vähän ennakonpidätystä, korjataan verotus oikeaksi veronpalautusten tai jäännösverojen eli mätkyjen muodossa.

Tänä vuonna suomalaisille maksetaan ennätykselliset 2939 miljoonaa euroa veronpalautuksia. Veronpalautukset kilahtavat palautuksia saavien pankkitileille 11. joulukuuta, mikäli verottajalla on henkilön tilinumero tiedossaan. Jos lopullisessa verotuksessa on ilmennyt maksettavaa jäännösveroa, on ensimmäisen maksuerän eräpäivä 3.12.2018 ja toisen 1.2.2019. Jäännösvero maksetaan kahdessa erässä vain, jos maksettavaa on 170 euroa tai enemmän.

Sekä tilinumeron että veronpalautusten tai maksettavan jäännösveron voi tarkistaa kirjautumalla OmaVero-palveluun osoitteessa Vero.fi. Veronpalautukset maksetaan tänä vuonna viimeistä kertaa näin joulun alla, sillä ensi vuonna siirrytään joustavampaan verotuksen valmistumiseen.

Vuodesta 2019 alkaen verottaja saa reaaliaikaisesti tiedon palkansaajalle maksetuista palkoista ja veroista. Tiedot haetaan uudesta kansallisesta tulorekisteristä, mikä mahdollistaa verotuksen valmistumisen joustavasti. Tämän johdosta ne veronmaksajat, joilla ei ole erityisiä vähennyksiä, saavat mahdolliset veronpalautukset tililleen jo elokuussa.

Myös verokortti muuttuu 2019

Vuosi 2019 tuo muutoksia myös verokorttiin. Jatkossa kaikille palkkatuloille on yksi verokortti eli niin sanottu sivutulon verokortti poistuu. Siten myös veronmaksajan kaikkien palkkatulojen ennakonpidätysprosentti on sama. Lisäksi jatkossa työnantajalle ei tarvitse toimittaa alkuperäistä verokorttia, vaan kopio siitä riittää.

Alkuvuodesta alkaen mahdollisuus kuukausitulorajaan verokortissa poistuu, joten kaikkien verokorteissa on yksi tuloraja koko vuoden palkkatuloille. Mikäli vuosituloraja ylittyy, työnantaja tekee ennakonpidätyksen verokortista löytyvän lisäprosentin mukaan. Uudistunut verokortti on siis samankaltainen kuin nykyinen B-vaihtoehdon verokortti.

Uudet verokortit vuodelle 2019 saapuvat postitse automaattisesti joulu-tammikuussa. Mikäli tiedot ovat oikein, verokortin voi esittää työnantajalle. Sekä alkuperäinen että verokortin päätösosa jäävät työntekijälle.

Maanantai on suosituin päivä lainan hakemiseen

torstai marraskuu 22, 2018

suosituin-päivä-lainanhakuun

Halusimme selvittää milloin suomalaiset hakevat lainaa. Monet varmasti olettavat lainaamisen keskittyvän viikonloppuihin, jolloin tehdään tavallisesti kodin suuremmat hankinnat ja vietetään rahaa vaativaa vapaa-aikaa. Todellisuus on kuitenkin erilainen.

Selvitystä varten tutkimme lainanhakutilastojamme ajalta 15.4.— 15.11.2018 ja laskimme jokaisen viikonpäivän hakemusmäärän. Tämän jälkeen laskimme kullekin viikonpäivälle suhteellisen osuuden kaikista lainahakemuksista. Näin saimme selvitettyä suosituimmat lainanhakupäivät.

milloin-lainaa-haetaan

Lainaa haetaan selvästi eniten alkuviikosta. Mitä pidemmälle viikko menee, sitä vähemmän lainahakemuksia lähetetään. Sunnuntai tekee poikkeuksen laskevaan trendiin: sunnuntaisin on nähtävissä pieni kasvu hakemusmäärissä verrattuna lauantaihin. Lauantai on viikonpäivistä selvästi hiljaisin.

Suomalaiset mitä ilmeisimmin haluavat hoitaa asioitaan arkisin ja erityisesti alkuviikosta. Työnhakusivusto Duunitori.fi julkaisi 12.11.2018 sivustollaan työnhakutilaston, josta kävi ilmi, että myös uutta työpaikkaa haetaan aktiivisesti juuri maanantaisin. Lisäksi työnhakuinto laskee viikon edetessä ja sunnuntai tekee poikkeuksen lauantaita korkeammalla aktiivisuudella. Työnhaun jakautuminen eri viikonpäiville on hyvin samankaltainen kuin lainanhaunkin.

Mahdollinen selitys sekä työnhaku- että lainanhakuaktiivisuudelle juuri alkuviikosta voisi olla ihmisten halu hoitaa arkiset asiat heti alkuviikosta pois alta. Näin viikonloppu saadaan rauhoitettua vapaa-ajalle ja sen myötä rentoutumiselle sekä lepäämiselle. Mikäli kuitenkin haluat hakea lainaa viikonloppuna, onnistuu se kätevästi Halinon verkkohakemuksella Hae lainaa -sivullamme. Tällöin asiakaspalvelumme käsittelee hakemuksen heti seuraavana arkipäivänä.